Sisustustekstiiliyritys Lauritzonin perusti vuonna 1911 verhoilijamestari Christian Wilhelm Lauritzon. Uransa Christian Wilhelm aloitti oppipoikana skoonelaisessa verhoomossa Ruotsissa. Koska verhoomon johtaja  kohteli oppipoikaa kaltoin hän kirjoitti kuninkaalle kirjeen. Paluupostissa  verhoomoon saapui hovista viesti, jossa kehotettiin olemaan asiallinen  kirjallisesti kyvykästä nuorta miestä kohtaan. Myöhemmin Christian avasi oman liikkeen Tukholmaan ja aloitti liiketoiminnan myös Virossa. Lopulta Christian avioitui Suomessa,  perusti perheen ja avasi verhoomon ja huonekaluliikkeen Helsinkiin.Ajan mittaan liiketoiminta kehittyi. 1920- ja 1930-luvuilla yrityksellä oli omaa huonekalutuotantoa. Vuonna 1959 Lauritzon lanseerasi kokolattiamatot Suomessa. 1970-luvulla Lauritzon teki sisustusprojekteja ristelyaluksiin, laivoihin, hotelleihin ja liiketiloihin.Sisustuskankaat Lauritzonin valikoimiin otti Christianin Lauritzonin poika Sture 1980-luvulla. Nykyinen kolmannen polven toimitusjohtaja Roland ”Rolle” Lauritzon on kehittänyt yrityksen omaa kangasmallistoa ja brändiä sekä rakensi nykyisen jälleenmyyntiverkoston ympäri Suomen. Yritys työllistää tällä hetkellä 27 ihmistä.Lauritzon on kangaseditori. Korkeatasoinen huonekalukankaiden mallisto on laaja ja monipuolinen. Suuri osa malliston kankaista valmistetaan Italiassa. Kankaiden hyvään suunnitteluun ja värien koordinointiin kiinnitetään laadukkuuden ohella erityistä huomiota. Yrityksen mallisto suunnitellaan omassa studiossayhteistyössä eurooppalaisten kangastehtaiden kanssa värityksiä, struktuureita, materiaaliyhdistelmiä ja kuoseja Lauritzonin henkeen ja mallistoon sopiviksi muokaten.Mallisto koostuu kokoelmista jotka on esitelty sivustomme Lauritzon´s kankaat -valikossa.Lauritzonin kokoelmiin on uutuutena koordinoitu myös muita kodin sisustukseen liittyviä tekstiilejä kuten värikkäitä mohairvillahuopia ja sisustustyynyjä.Lauritzon myös edustaa merkittäviä kansainvälisiä kangas- ja tapettieditoreja.Yrityksellä on ollut 1980-luvulta lähtien Helsingin Tehtaankadulla oma kangas- ja tapettimyymälä jossa myydään Lauritzonin omien kokoelmien ja edustusten lisäksi myös muiden kangas- ja tapettieditoreiden kokoelmia. Myymälästä vastaavat Bodil Lauritzon ja Inger Lauritzon-Kalpala.Lauritzonin kankaita myyvät sisustus- ja huonekaluliikkeet ympäri  Suomen. Yritys tekee myös tiivistä yhteistyötä huonekalutehtaiden kanssa. Moni suomalainen istuu tietämättään Lauritzonin kankaalla päällystetyllä sohvalla  tai nojatuolilla. Lauritzonin mallistoa myydään myös Baltian maissa sekä Ruotsissa, jossa  jälleenmyyjiä ovat muun muassa Svenskt Tenn, NK ja Nordiska  Galleriet.